UUTISET
Syksyn ulkovalaisinten muotoilu on käynnistynyt!
Mika Nieminen on Lohjalla asuva autoalan ammattilainen, -harrastaja ja käyttöesineiden muotoilija. Hän on syntynyt Lohjalla 1970-luvun lopulla ja toiminut nuoruudessaan aktiivisesti torimyyjänä sekä oman pienen puutarhansa hoitajana. Nieminen valmistui Helsingin Ammattikorkeakoulusta insinööriksi vuonna 2002. Sitä ennen taustalla oli autoteknikon koulutus. Opiskeluajoilta alkaen hän on toiminut autoalalla varaosamyynnin ja huollon asiakaspalvelutehtävissä ja hankkinut myös alan teknistä kokemusta oman autoharrastuksensa kautta.
Nieminen on suunnitellut vapaa-aikanaan sekä teknisiä työvälineitä että taiteellisesti tyyliteltyjä käyttöesineitä. Hän osallistui keväällä 2013 kastemaljan suunnittelukilpailuun, jossa kilpailuehdotus Kolmaari valittiin Suomen lasimuseon näyttelyyn. Kastemaljan muotoilu -näyttelyssä nähtiin lasinpuhaltaja Tarmo Maarosen valmistama prototyyppi, joka on puhallettu Niemisen käsityönä tekemään teräsmuottiin. Kastemaljakilpailun satoon on mahdollista tutustua syksyllä 2014 avatussa kiertonäyttelyssä, joka koostuu samoista kilpailutöistä kuin lasimuseon näyttely.
Toinen merkittävistä suunnitteluprojekteista on Enna-vaasi, maljakko joka ei kaadu helposti. Enna-vaasin muotoja on hiottu vuosikaudet kunnes lopullinen tuote sai muotonsa.
Taiteellisessa suunnittelussa Nieminen on pyrkinyt löytämään yhteyden oman visionsa ja sopivan valmistustekniikan välille. - Ensin syntyy visio ja sen jälkeen mietitään miten sen voisi toteuttaa, kertoo Mika Nieminen.
Niemiselle lasin valmistus oli vielä vuosi sitten tuntematon asia. - Alan asiantuntijan opastuksella tämän materiaalin ominaisuudet ja käyttäytyminen tulivat tutummaksi, ja nyt tiedän jo jotain lasin valmistuksen mahdollisuuksista ja rajoitteista, Nieminen toteaa. - En kuitenkaan itse ole kokeillut koskaan käsitellä lasia valmistusmateriaalina ja sen jätän mielellään alansa ammattilaisille. Niemiselle teräs on tutumpi tuote. -Teräksestä saa aikaan mitä monenlaisempia esineitä ja sitä on melko helppo muokata tavanomaisin välinein.
Nieminen uskoo, että Kolmaari-maljasta tulee kaupallisesti merkittävä tuote.
Nieminen ja kotimaisen rakennusarkkitehtuurin helmi Venturo.
Kolmaari-maljan muotti on Mika Niemisen käsialaa.
Mika Nieminen on innokas Fiat-Abarth -harrastaja.