UUTISET
Syksyn ulkovalaisinten muotoilu on käynnistynyt!
Kolmaari-malja on kotimaisen käsityön taidonnäyte. Mika Nieminen on suunnitellut tämän maljan kastetilaisuuksissa käytettäväksi, kotiin hankittavaksi. Maljassa ajaton, klassinen muotoilu ja käytännöllisyys yhdistyvät onnistuneella tavalla taidokkaaseen valmistustekniikkaan. Maljan erikoisuutena on kolmikulmainen pohja. Se symboloi kasteessa pyhää kolmiyhteyttä. Maljan symboliikka on kuitenkin hillittyä, joten sitä voi halutessaan käyttää myös muulloin.
Kolmaari-maljan prototyyppi himmennetyllä jalustalla
Niemisen mukaan Kolmaari on alusta alkaen suunniteltu tuotantoa silmälläpitäen eikä uniikkikappaleeksi.
Niemisen kilpailuehdotuksessa keskeiseksi tekijäksi muodostui tavoite aikaansaada tavanomaisesta muotoilusta poikkeava tuote kohtuullisin valmistuskustannuksin. - Tyypillisesti sileäpintaiset lasiesineet ovat pyörähdysakselinsa suhteen symmetrisiä ja niissä on harvemmin kulmikkaita muotoja, kertoo Nieminen. Niemisellä oli alusta alkaen visio maljan kolmikulmaisesta pohjasta, mutta yläosan muotoa jouduttiin muuttamaan valmistusteknisistä ja käyttöön liittyvistä syistä johtuen. Nieminen ei vielä suostu paljastamaan millainen maljasta olisi alun alkaen pitänyt tulla. - Säästetään se ajatus mahdollista myöhempää käyttöä varten, toteaa Nieminen. Kolmaari tuli valituksi Suomen lasimuseon näyttelyyn yhtenä viidestätoista näytteille asetetusta kilpailuehdotuksesta.
Kolmaari-kastemalja